keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Black & White


Krista Siegfrids - Can You See Me



















Paita/H&M, Farkut/Cubus, Kaulakoru/Glitter, Mokkakorkkarit/Kirppari















Moii! Alunperin tämän postauksen piti olla pelkästään Helsingistä, jossa viikonloppuna käväsin. Mutta joudun nyt kuitenkin hiukan soveltamaan tähän kahden eri päivän kuvia. Tosiaan nämä viimeisimmät kuvat oltiin otettu Eveliinan kameralla, ja Picasa teki niistä jostain syystä tosi pienet ja epätarkat. Tämän takia päätin nyt tehdä tälläsen pienen kollaasin, koska kuvat eivät olisi täyttäneet leveyttä/tarkuutta jota yleensä näissä blogin kuvissa käytän. Joten älkää hämmentykö.

Kuitenkin! Tämän postauksen ensimmäiset kuvat on otettu Mervin kanssa, ja laitoin niitä nyt tänne, koska sieltä löytyi joitakin hyviä kuvia, jossa mun vaatteet näkyi selkeästi, ja koko kuvan leveydeltä. Kuvassa näkyvät vaatteet on itseasiassa ihan mun yhtiä lempparivaatteita. Ja oikeastaan rakastan noita housuja. Kerrankin oon löytänyt jotkut farkut, jotka on aivan täydellisen kokoset! Eikä ne edes löystykään samalla tavalla, kun suurimmat osat muista farkuista.

Menin viikonloppuna Helsinkiin Eveliinan luo, ja oli tosi mukavaa. Mentiin myös pikasesti Itikseen shoppailemaan, muttei kuitenkaan ostettu mitään, koska aion nyt edes vähän säästää rahaa, että Lontoostakin voisi tehdä jotain ostoksia :) Mutta nyt oon kuitenkin aika ylpee. Menin nimittäin ekaa kertaa junalla yksin takaisin kotiin, ja hyvin meni! Nyt on kyllä sellanen olo, että vois enemmänkin alkaa junalla matkustelemaan.

Nyt illan mittaan tiedossa olisi vielä hiukan huomisten läksyjen tekemistä, ja ehkä myös hieman Lontooseen pakkailua! :)


32 kommenttia:

  1. Ihana blogi! Ja näytät jotenkin tutulta :):)
    http://ainovain.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa? :o haha ootkohan nähnyt mut joskus jossain vai vaan käynyt mun blogissa useemminkin? Sun blogissa oon vieraillu moonta kertaa :)

      Poista
  2. Tuo eka kuva on ihan älyäly upee! oot ihanku joku malli !

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. tykkään sun tyylistä ja sun banneri on tosi hieno :)
    http://roosaran.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. sinut on haastettu!
    openyoureyesbysiiri.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. oihj, tosi ihania kuvia! oot kaunis. Sun banneri on kans tosi suloinen ja omaperäinen (Y)
    http://damaskglory.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. vau todella upea banneri! Muutenkin blogi vaikuttaa lupaavalle!

    http://dancinginthe-field.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Kaunis asu! :)

    http://jenninvuodatus.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Kommenttiboksi kannattaa keskittää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitti vinkistä! Oisko sulla myös heittää linkkiä/vinkkiä miten? :D

      Poista
  9. Susta tulee mieleen vähän haloo Helsinki yhtyeen se laulaja Elli! :D

    VastaaPoista
  10. Iha sairaan upee boanneri, äää ihana!<3 Muutenki koko blogi vaikutti heti tosi pirtsakalta ja kivalta ja oot tosi kaunis ja kivan laadukkaita kuvia :)

    http://prinsessanaparatiisissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Ihana nähdä, että on olemassa noinkin luonnollisia teini-ikäisiä! Eikä mitään nutellanaamoja.:) Kiva blogi, jään seurailemaan!

    http://singingisbelieving.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nuttellanaama! :D Mutta juu kiitos tosi paljon, että jäät seurailemaan!!

      Poista
  12. ootpas kaunis ja upea tyyli sulla! tää blogin ulkoasu on kans ihana♥

    http://inka-allornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Tosi upeita kuvia sulla ja oot niin kaunis!!
    http://nearlycheerfulgirl.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. oot kaunis ja ihana toi neule (:

    http://panicstati0n.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. Tosi kiva blogi ja kirjoitat kivasti, liityn lukijaksi jos löydän vielä puhelimella sen lukijspalkin !! :)

    VastaaPoista
  16. oot kaunis! :)
    http://moment4life-jennin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  17. Oletpas nätti ja sulla on kaunis hymy!(: Ja tuo banneri on jotenki katseen vangitseva, jollakin tavalla todella hieno:))

    http://elinaleena.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos! ite en ole oikein ikinä pitänyt hymystäni mutta kiitos!! :)

      Poista