torstai 5. joulukuuta 2013

Wish list

Untitled

 1.  Jumppakassi. Joku pieni urheilukärpänen on ilmeisesti jossain välissä purassut mua, koska viimeaikoina mulla on iskenyt into liikkua, venytellä, yms. Jumppakassia olen siis jo jonkin aikaa yrittänyt sivusilmällä bongata, muttei sellasta ole sopivaan hintaan vastaan vielä tullut. Tämä ei kuitenkaan ole minulle niin must, että se sijoittuisi listani kärkeen. Koska tosiasiassa, salille voi mennä vaikka muovipussin kanssa. 

 2.  Leffoja. Sillä ei ole niin suurta väliä, mitä elokuvia saisin, kunhan jotain, jotka voisivat olla katsomisen arvoisia. Mä vaan rakastan katsoa erielokuvia, ja varsinkin nyt kun sain viime sunnuntaina huoneeseeni iskän ja äitin vanhan telkkarin ja ihan oman blue ray-soittimen. Viimepäivinä en oo oikeesti muuta tehnytkään, kun katsonut Täydellisten Naisien tuotantokausia.

 3.  Finnkinon lahjalippuja. Oon jo muutaman vuoden ajan saanut yhdiltä sukulaisilta lahjaksi lahjalippuja Finnkinoon. Ja niistä, on ollut hyötyä! Kuten sanoin jo tuossa ylempänä, mä rakastan leffojen katsomista. 

 4.  Lahjakortteja. Lahjakortteja olen nähnyt lähes jokaisen bloggarin lahjalistapostauksessa, enkä mä tule olemaan poikkeus tähän asiaan. Mulla ei oikeastaan ole mitään suurempaa väliä, minkä liikkeen lahjakortin haluaisin. Koska tosiasiassa, mä löydän kivoja vaatteita vähän kaikista perusliikkeistä. Joten oli se sitten Cubukseen, Gina Tricotiin, tai Vilaan, niin kaikki käy! :)

 5.  Meikkipussi. Meikkipussia olen jo pidempään kaivannut, joten olisin superiloinen, jos sellainen lahjapaketista ilmestyisi. Entinen meikkipussini on jo todella kärsinyt, ja tämän huomatessani, tyhjensin kaikki meikkini sieltä pois. Se oli tosiaan niin likainen ja epähygieeninen, etten voinut millään kuvitella, että kosmetiikka, jota tunkisin naamani, voisi olla siellä bakteerien pesässä.

 6.  Objektiivi ja filttereitä. Objektiiviä tuskin saan lahjaksi, mutta päätin sen nyt joka tapauksessa listaan lisätä. Oon jo pitkäänhaaveillut jonkinlaisesta zoom-/teleobjektiivista, normiobjektiivini oheen. Mutten tällaista ole vielä kuitenkaan pystynyt hankkimaan. Sonyn omat objektiivit ovat ainakin sen verran kalliita, että objektiivin hankkiminen vaatii minulle vähän budjetointia ja miettimistä.... Kuitenkin elättelen vielä toivoja, että paketista löytyisi sentään muutama suodin. Nyt tähän hätään haluisin ainakin polarisaatio- ja UV-suotimen. 

 7.  Suklaata ja marmeladeja. Tää saattaa kuulostaa tosi tyhmältä ja pinnalliselta, mutta musta tuntuu, että saan joka joulu liian vähän herkkuja, jos edes ollenkaan. Joten nämä olisi tänä vuonna tänne osoitteeseen enemmän kuin tervetulleita.

 8.  Vartalonhoitotuotteita. Viimeviikon Helsinki-reissulla, me käytiin tyttöjen kanssa ihastelemassa Forumin Yves Rocher-liikettä. Ja oikeesti rakastuin sen kaikkiin tuotteisiin. En kuitenkaan silloin mitään erikoista raaskinut ostaa, joka jäi nyt jälkeenpäin ehkä hiukan mieleen. Oon pitkään toivonut jotain vartaloemulsiota ja muitakin ihonhoitoon liittyviä tuotteita. Joten tuollainen Yves Rocherin joululahjakassi olis aika ihana! Tuossa nettikauppaa katsoessani ihastuin myös tollaseen VITAMINIZED MIST:iin, joka on siis iholle suihkutettava vitamiinisuihke.



Untitled


 9.  Laskettelusukset ja -kypärä. Nämä toiveet kuuluvat taas siihen ryhmään, joita en todennäköisesti tule saamaan. Mutta samapa tuo, näistä mä tahdon kuitenkin nyt kirjoittaa. Oon siis jo useamman vuoden toivonut uusia laskettelusuksia, edellisten tullessa pieniksi. Ja olenkin nyt viimeiset 3-4 vuotta lasketellut vuokravarusteilla. Eikä siinä mitään! Lapin laskettelukeskuksista olen lähes aina saanut toinen toistaan uudempia ja parempia varusteita. Mutta lomailun jälkeen mielessä käy aina, kuinka oisin niin toivonut niitä omaksi. Sillä täällä etelän pienempien laskettelukeskusten vuokraamoista, ei vain löydy yhtä hyviä suksia ja monoja, ja tämän vuoksi, en oikeastaan ole edes ihan kauheasti lasketellut muualla kuin Lapin rinteillä. Kuitenkin, rakastan laskettelua tosi paljon, joten olisi ihana joskus lähteä ihan tavallisena päivänä rinteisiin

 10.  Treenivarusteita. Kuten tuolla ylempänä jo mainitsin, niin viime aikoina oon hiukan innostunut kuntoilusta, ja oon tajunnut, että kunnon ylläpitäminen on oikeesti tärkeetä. Itse omistan oikeastaan vaan joogamaton ja muistaakseni 1kg:n käsipainot, joista ei nyt kauheasti ole välttämättä hyötyä. Tämän vuoksi haluaisin hiukan painavammat käsipainot, sekä myös kahvakuulan. En oikein pidä kuntosalilaitteiden käyttämisestä, joten näin ollen teen mieluiten omat lihaskuntoliikkeeni kotona käsipainojen kanssa. 

 11.  Treeni-/Sisäpelikengät. Nämä saatan tulla itseasiassa ostamaan jo ennen joulua, koska en välttämättä halua saada paketista kenkiä, joita en ole ensin sovittanut. Mutta kuitenkin. Nämä tulisivat kyllä tarpeeseen niin koululiikassa kun ihan vapaa-ajallakin. Suurin ongelma onkin, että mistä löytäisin tällaiset suhteellisen halvalla. 


Noniin tässä tämä tällä kertaa. Löytyykös teidän listoistanne samoja asioita? Otan kommentteja ja kysymyksiä mielellään vastaan :) Mun loppuilta meneekin varmaan Täydellisiä Naisia katsellessa, sekä lämmintä teetä hörpiessä, sillä tuntuu, että varhaistalven flunssa on iskemässä... Mutta hyvää huomista itsenäisyyspäivää kaikille kuitenkin nyt näin etukäteen! Itse aion varmasti ihastella telkkarin välityksellä kaikkia upeita mekkoja ja kampauksia. Lisäksi kakkosella tulee illalla Suomen voitto jääkiekon MM-finaalissa vuodelta 2011, joka on aivan pakko katsoa! :)

4 kommenttia:

  1. hahah, ihana sinä :3 ei suklaa kuulosta ollenkaa pinnalliselta! herkutha tuo sitä joulun tunnelmaa ja kyl joulusuklaata pitää olla :) mun toivelistalta löytyy kans uudet sisäpelitossut ja leffalippuja ! niin ja unohtamatta sitä suklaata :P

    http://emmamandin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Iskiks liikuntakäräpänen kenties meillä Sillon lauantaina :D ?

    VastaaPoista