lauantai 14. joulukuuta 2013

Warner Bros. Studio Tour


Moikka kaikille! Viime aikoina oon ollu kuumeisena flunssassa, joten mua ei olla täällä blogin puolella nyt kauheasti nähty. Flunssan takia en vieläkään ole päässyt kummemmin tota talvimaisemaakaan ulkona kuvailemaan, joten sieltäkin suunnasta olisi postausta ollut hieman hankala tehdä. Kuitenkin, päätin viimeinkin kunnolla selata näitä Lontoon Warner Bros Studion kuvia, ja nyt viimeinkin saatte niitä täällä blogissakin ihailla.

Olin tossa pari kuukautta sitten Lontoossa, ja olimme varanneet liput Warner Brosin Harry Potter-studiokierrokselle. Oikeesti, jos teillä on joskus mahdollisuus päästä Iso-Britanniaan ja vähänkin olette kiinnostunut Harry Pottereista, niin kehotan teitä ehdottomasti varaamaan liput tuonne. Nimittäin, vaikka odotukset oli jo valmiiks tän paikan kohdalla tosi korkeella, niin kyllä toi ne hyvin täytti! Ja loppujen lopuks voisin ihan hyvin kuvitella joskus meneväni tuonne vielä uudestaankin paremman ajan kanssa. Oli se vaan aika huikeeta nähdä niitä leffojen rekvisiittoja ja kuvauspaikkoja. Ja oikeesti, tuolla näätte melkein kaiken, mitä ootte leffoissakin nähnyt. En ois missään vaiheessa pystynyt kuvittelemaan, mihin kaikkeen tuttuun tuolla törmäsisinkään.
The Making of Harry Potter:in virallisille nettisivuille pääset tästä.


Untitled


Warner Bros Studio sijaitsee aika kaukana Lontoon kekustasta, joten jouduimme ensin menemään metrolla ydinkeskustasta Eustonin juna-asemalle, ja sieltä vielä junalla Watford Junctioniin. Watfordin juna-asemalta jatkoimme Warner Brosin omalla bussilla itse studioille.

Paikan päältä saimme lisämaksusta Harry Potter -lahjakassin, sekä lainaksi Digital Guiden, jossa Tom Felton selosti kaikkea kuvauksiin ja rekvisiittaan liittyviä asioita kuulokkeiden välityksellä. Itse pidin tosi paljon ajatuksesta, että turisteilla on jokaisella oma "digitaalinen opas" mukanaan, vaikken sitä hirveästi ehtinyt kaikelta tohinalta ja kiireeltä kuunnella. (illalla oli musikaali, johon piti ehtiä :D)

Kierros alkoi lyhyellä elokuvalla/videolla, eikä aikaakaan kun pääsimme jo tutustumaan Suureen Saliin, jossa oltiin laitettu esille pöytien kattausta, näyttelijöiden pukuja, ja kaikkia pieniä ja kauniita yksityiskohtia, joita leffoissakin näkyy. Omasta mielestäni Suuri Sali ei sinänsä ollut kovinkaan kummoinen, ja hienoin juttu salissa olikin ehkä opettajat, ja niiden vaatteet. Erityisesti mieleen jäi Dumbledore, ja se yksityiskohtia täynnä oleva pöllöteline, jonka takana se seisoo. Kuvaa näätte pian alapuolella.




Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Kierros jatkui rekvisiitan ja puvustuksen parissa. Ja jotkut ehkä huomaavatkin ylemmän kuvan kauniin mekon kuuluvan Hermione Grangerille nelosleffassa. Oikean puolimmaisessa kuvassa esille oltiin laitettu taas kokonainen rekki Luna Lovekivan vaatteita, kenkiä ja vaikka mitä muuta.



Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Yks parhaista asioista koko kierrokselta oli nämä kaikki leffoissa nähdyt kirjeet, sanomalehdet, paketit ja kaikki muut tilpehöörit. Ja hiukan harmittaa etten niitä kauhean kauan ehtinyt katsella ja ihailla. Juuri ja juuri muutaman kuvan sain tänne. Mutta tää oli oikeesti hieno juttu, että noi oli saatu esille! Oisin voinu varmaan tunnin vaan seistä ja katsella suu auki tota kaikkea. Toi Kelmien Kartta oli kyllä tosi siisti, ja onneksi nää harvat kuvatkin onnistu aika hyvin.

Untitled

Untitled


Untitled

Untitled

Untitled

Uskokaa tai älkää, kierroksen keskivaiheilla pääsin ihan luudankin selkään! :D Ja pienestä lisämaksusta saatiin siitä vielä videokin todisteeksi. Oikeesti toi oli mun mielestä aika siisti juttu, ja hyvä, että tollanen oltiin voitu järjestää. Jonot oli kyllä aika pitkät tohon, enkä yhtään ihmettele! Itsekin jouduin siinä seisoskelemaan varmaan yli puoli tuntia, mutta ei se haittaa! Hauska juttu joka tapauksessa. Videota tosta mun lennosta en tänne nyt uskaltanut laittaa, mutta muutamasta kuvasta saatte nyt kuitenkin nauttia. Kuvien laatu on mitä on, koska jouduin kaappaamaan ne siitä videosta.


Untitled
Untitled
Untitled

UntitledUntitled

Untitled
Untitled

Untitled

Kierros huipentui Viistokujaan ja sen jälkeen vielä Tylypahkan huikeaan pienoismalliin. Ja täytyy kyllä sanoa, että molemmat oli aivan upeita ja erityisesti vielä toi pienoismalli! Ennen reissua en ois millään voinut tajuta miten pienoismalli voi olla yks kokopaikan huippukohdista. Se vaan oli niin mahtava. Ennen matkaa kun olin nähnyt kuvia tästä Tylypahkan pienoismallista, ajattelin sen olevan sellanen tavallisen kokoinen, ei mikää suuri. Mutta oikeesti, nyt ei puhuta mistään pienestä pienoismallista, vaan suuren huoneen tai hallin kokoisesta. Ihailin silmät päästäni noita kaikkia yksityiskohtia ja muita. Se oli vaan oikeesti aivan huikee.

Untitled
Untitled

Kierros päättyi suoraan Harry Potter aiheiseen kauppaan, josta löytyi melkein kaikkea sälää, mitä keksiä. Itse ostin paikan päältä vain muutaman suklaasammakon, sekä pari suklaista taikasauvaa. Vaikka ne hinnat siellä ihan pilvissä olikin, niin nyt kun miettii, niin olisinhan mä kyllä voinut vielä jotain muutakin ostaa. Bertie Bottin Joka maun rakeet ois kyllä ainakin ollut aika coolei. Ja Kelmien kartta olis kyllä varmasti ollut aika ihana muisto koko matkalta. 

Noniin, tässä tämä! Mun loppuilta taitaakin mennä Harry Potterin neljättä leffaa katsellessa, kun nyt pääsin tän postauksen johdattamiin fiiliksiin. Tuun todennäköisesti jo huomenna, tai viimeistään maanantaina tai tiistaina julkaisemaan jo uutta postausta tän päivän kuvista, joita otettiin Nooran kanssa. Mutta nyt loppuilta menee ihan vaan rentoutuessa ja Pottereita katsellessa.

25 kommenttia:

  1. Oho, hc-Harry Potter -fanina tuo vaikuttaa aivan mahtavalta kokemukselta! Kelpaisi kyllä itsellekin päästä kaikkia nuita lavasteita ja proppeja ihailemaan :>

    VastaaPoista
  2. Kävin tuolla kesällä ja koko paikka oli ihan huikee!!! Kamerassa varmaankin tuhat kuvaa tuolta. Ja varsinki toi Tylypahkan pienoismalli oli upee.

    http://7letters-fashion.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, se oli kyl aivan mahtava paikka. Vähän harmittaa etten ite ottanut paremmin noita kuvia :D

      Poista
  3. Vitsi haluaisin itsekkin mennä käymään tuolla! Ja aivan ihana banneri! c:



    http://justchilling-v.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Aaa, voi vitsit! Haluaisin itsekin kovasti käymään tuolla. Ehkä voisin opiskelijabudjetistani jopa taipua maksamaan sen kolmekymppiä siitä riemusta. Kuitenkin Harry Potterin kanssa kasvoin tällaiseksi kuin nyt olen <3!

    http://raindeerpants.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Itsekin yllätyin kun tuo tosiaan oli vain sen kolmekymppiä, joka on mielestäni han kohtuullinen hinta tuosta :)

      Poista
  5. aivan ihana banneri! upeita kuvia ja ois tosi kivaa käydä tuolla :-)

    VastaaPoista
  6. Söpö toi banneri!:3 Tää postaus oli mielenkiintoinen! Olis siistiä itekin käydä tuolla!!(:

    http://fanni0405.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. I've got a tag for you on my blog :) go check it out!

    VastaaPoista
  8. ei vitsi kui siistii ois käyä tuolla ! :D
    http://essiuniques.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Holy moly olin tuolla itekin just syyslomalla ja aikeissa tehä siitä omaanki blogiin postausta! Pakko sanoo et un kuvat on tuolta paljon parempia ku mun, keskityin lähinnä juoksentelemaan innoissani ympäriinsä ja kiljumaan kaverin kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tee ihmeessä! Täällä ois ainaki yksi ihan innoissaan sitä lukemassa! :D Se oli kyllä niin mahtava paikka!! :)

      Poista
  10. Ei vitsi, nyt kyllä kaduttaa etten tonne mennyt vaikka syksyllä Lontoossa kävin!

    http://perfectvisionbypilvi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no nyt sulla on ainakin hyvä syy lähteä Lontooseen joskus uudelleen! ;)

      Poista
  11. ei vitsi kuinka ihania kuvia! Aivan fiiliksissä tuijotin jokaista kipaletta yli kauan :-D pakko päästä tuonne vielä itsekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha :D no kiva, jos tykkäsit!! tuolla oli tosiaan aivan upeeta, kannattaa ehdottomasti mennä, jos joskus pääset! :-D

      Poista
  12. Ääk, tosi upeen näköstä! Oon kyllä ihan samaa mieltä muidenkin kommentoijien kanssa siitä, että tonne olis niin mahtava päästä itsekin. :)

    VastaaPoista
  13. Ooii vähä siistii ! :D mäkin haluun tonne, ihania kuvia <3

    VastaaPoista