lauantai 21. joulukuuta 2013

HOLIDAYS


Lea Michele - Cannonball


Untitled

Untitled

Untitled

Kyllä tätä on kaivattu! Vihdoinkin saa hiukan aikaa ihan vain itselleen. Aamutkin voi nyt hyvällä omatunnolla pyhittää vaan nukkumiselle, eikä tarvii yhtään huolehtia, onko muistanut tehdä läksyt ja kaikki esitelmät. Nyt saa vaan rentoutua.

Meiän koulussa oli tänään ykkösten järjestämä joulujuhla, jossa oli mukana näytelmä ja muutamia kappaleita. Ykköset vetivät koko juhlan hienosti alusta loppuun. Itse en joulujuhlan tekoon sen kummemmin osallistunut, vaikka kyllähän sitä olisi voinut. Ajattelin, että kakkos- ja kolmosvuotena voisin sitten enemmän osallistua kaikkiin opiskelijoiden järjestämiin näytelmiin ja esityksiin.

Joululahjatkin on nyt sitten kavereille jaettu. Ja itsekin sain paketteja, jotka aion avata sitten vasta aattona :) Kaiken lisäksi Noora oli tehnyt mulle ihan oman kuivakakun! Siinä oli periaatteessa kolme eri "kerrosta". Eka taikinakerros oli aivan ihanan suklainen. Toisen kerroksen Noora taas oli taiteillut vaaleanpunaiseksi!! Ja se on oikeesti tosi siistin näkönen. En oo edes vielä jaksanut syödä kaikkea, joten siitä varmasti jää jouluksikin vähän purtavaa.


Untitled
Untitled

Mulla on jo kauheesti kaikkia suunnitelmia ensi viikolle. Maanantaiksi oon ainakin suunnitellut meneväni viimeinkin katsomaan Nälkäpeliä leffateattereihin. Saa nähdä tykkäänkö edes koko leffasta, sillä ykkösosaa katsoessa, en silleen oikeen ymmärtänyt, mikä tekee Nälkäpelistä, jotenkin erikoisen ja erityisen hyvän leffan. Kuitenkin tosi moni on kehunut tota ja sanonut, ton olevan parempi kun edellinen. Muutenkin on vaan kiinnostavaa nähdä, että onko toi nyt oikeesti tosi hyvä. Joulun jälkeen keskiviikkona, ajattelin taas mennä katsomaan Hobitti 2:n, koska mulla todellakin on palava halu nähdä minkälainen tuo HFR:nä  oikeesti on. Ykkösosaa en oo Hobitista edes nähnyt, joten suunnitteilla onkin katsoa se edellisenä päivänä, kuin menen katsomaan kakkososan elokuvateatteriin. Lisäksi, mun tekis mieli kuvata teille jonkinlainen video (ehkä jokin MyDayn tyyppinen), mutta en todellakaan vielä pysty tätä lupaamaan. Katson, jos saan tämän homman jotenkin toimimaan, ja jos ylipäänsä saan järjestettyä tähän aikaa riittävästi. Mutta itse ajattelisin tämän olevan ihan kiva juttu :)

Mitäs mieltä olette tästä? Ja löytyykö teiltä jonkinlaisia suunnitelmia, mitä haluaisitte joulun/loman aikana toteuttaa?

10 kommenttia:

  1. tosi kiva blogi sulla:) joku video olis tosi kiva:)!

    http://wildloveee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Se on niin ihanaa kun saa vihdoin aikaa itselleen<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana banneri ja blogi muutenkin! :) Video olis tosi kiva juu!

    www.ellmarias.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. juu tee vaa videota! Ja hei, ite ainakin tykkäsin siitä hobitista ja juonesta pääs perille hyvin (tietenki auttoi asiaa se että oon kattonu ne taru sormusten harrasta elokuvat) vaikka ensimmäistä osaa en itsekkään ole katsonut:)

    http://mrsglamorouss.blogspot.fi/ viitsisitkö kävästä kattoo mun blogin ja ehkä kommentoida..?:) Hyvät joulut sulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha no hyvä!! Käynkin heti vilkaisemassa! Ja hyviä jouluja sinnekin!<3

      Poista
  5. Siul on aivan ihana banneri ❤ ja muutkii kuvat siul on ihania :)

    http://allaboutell.blogspot.fi/

    VastaaPoista